Back to the roots & back to the nature

 
Solumineraalit®_ruokaa-soluille_muistutus-solumuistille.jpg

Solumineraalit® ovat hippunen ruokaa soluille. Lisäksi ne aktivoivat solua käyttämään hyväkseen sen ulkoisissa nesteissä olevia vastaavia kivennäisaineita sekä ravinnosta että ravintolisistä. Solumineraalit® antavat impulsseja solumuistille ja aktivoivat solun aineenvaihduntaa. 

Back to the roots

Dr. W. H. Schüssler
Saksalainen lääkäri Dr. Schüssler oli nero ja huomattavasti aikaansa edellä kehittäessään jo 140 vuotta sitten biokemiansa ja sen 12 solusuolaa (Solumineraalit®) - ilman tämän päivän tekniikkaa, moderneja tutkimusmenetelmiä sekä väreilyteorian tietoa ja mittauksia.

Dr. Schüssler kirjoitti kirjassaan "Eine abgekürzte Therapie" vuonna 1874: "Kun kuullaan puhuttavan pienistä määristä ajatellaan heti homeopatiaa. Minun terapiamuotoni ei ole homeopatiaa, joka perustuu similia-periaatteelle, vaan biokemiaa, joka perustuu kehossa toteutuviin fysiologiskemiallisiin prosesseihin. Terapiassani korjataan homogeenisilla aineilla suoraan kehon toimintahäiriöitä, jotka syntyvät epäorgaanisten aineiden molekyylien liikkeistä, kun homeopatiassa puolestaan käytetään heterogeenisten aineiden epäsuoraa vaikutusta paranemisen aikaansaamiseksi."

Dr. Schüssler kirjoitti aikanaan eräälle ystävälleen: ”Ehkä jonain päivänä voidaan todistaa, että Dr. Schüsslerin solusuolojen väreilyvoimalla on osansa niiden parantavassa vaikutuksessa niiden kyetessä synnyttämään sisäelinten ja solujen kanssa vastakaikua ja vuorovaikutusta.”
 

Günther H. Heepen
Tämän päivän tunnetuin saksal. kirjailija, kouluttaja ja luontaisterapeutti Günther H. Heepen on vastikään todennut, että solusuolat (Solumineraalit®) Dr. Schüsslerin mukaan ovat tulevaisuuden hoitomuoto!
 

Hans-Heinrich Jörgensen
Edesmennyt saksal. biokemian veteraani ja Saksan biokemia-yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja, kirjailija, kouluttaja, luontaisterapeutti Hans-Heinrich Jörgensen on kirjoittanut, että Dr. Schüsslerin biokemia tulee hoitomuotona säilyttämään tärkeän ja ainutlaatuisen asemansa myös 21. ja 22. vuosisadoilla!

 

Back to the nature

Käsin hierretyt kivennäisaineet
Solumineraalien® sisältämät kivennäisaineet ovat kehollemme tuttuja rakennusaineita. Ilman kivennäisaineita; kalsium (luusto), kalium (hermosto), rauta (veri), magnesium (lihakset), natrium (rusto, kehon nesteet), piihappo (kudokset), fluoridi, fosfaatti, kloridi, rikki ei voisi olla aineenvaihduntaa. Ilman aineenvaihduntaa ei voisi olla elämää!

Dr. Schüsslerin keksintö oli nerokas! Kivennäisaineita hierottaessa maitosokeriin niiden molekyylirakenne hajoaa pieniksi osasiksi. Sen johdosta pienet osaset ovat ensin neutraalin maitosokerin suojissa, pääsevät sitten suun limakalvon läpi verenkiertoon ja sieltä suoraan solukalvon läpi solun sisälle. Ravintolisien ja ravinnon fyysisemmät, isommat molekyylirakenteet jäävät solukalvon pinnalle solun ulkoisiin nesteisiin. Biokemiassa kaikki vähäinen tulee solun ja sieltä kehon tarpeisiin. Mitään ei jää tarpeettomana käyttämättä, mitään ylimääräistä ei varastoidu vääriin paikkoihin kehossa (kuten esim. fyysinen kalkki sydämeen, verisuonten seinämiin, kudoksiin...) eikä poistu virtsan mukana (kuten esim. yliannostus magnesiumia).
 

Hoitomuoto yksin tai yhdessä
Solumineraalit® toimivat täydellisesti yksin omana hoitomuotonaan ja täydentävät myös kaikkia muita hoitomuotoja. Ne tehostavat ravintolisistä ja monipuolisesta terveestä ravinnosta saatavien vastaavien kivennäisaineiden hyödyntämistä ja imeytymistä solujen ulkoisista nesteistä solukalvon läpi solujen sisään. Niitä voi käyttää kemiallisen lääkityksen rinnalla. Ne eivät häiritse homeopaattista hoitoa, sillä homeopatia ja biokemia vaikuttavat aivan eri tasoilla ja eri tavoin. Ne tehostavat kaikkia manuaalisia hoitoja. Niitä voi käyttää sekä terveyden että kauneuden hoitoon. Niillä ei ole ei-toivottuja sivuvaikutuksia eikä yliannostuksen vaaraa eikä niissä voi olla väärää ainetta. Solumineraaleista® saat aina räätälöidyn avun kuhunkin tarpeeseen etkä joudu ottamaan valmiina "coctailina" itsellesi tarpeettomia ja kehollesi vieraita aineita etkä joudu maksamaan turhasta.
 

Solumineraali® -hoito sisäisesti ja ulkoisesti
Solumineraalit® by annukka aarnio ja vastaavat Solumineraali® luonnonkosmetiikka-voiteet ovat luontoa puhtaimmillaan. Käsin hiertämällä valmistettuina, Dr. Schüsslerin alkuperäistä metodia kunnioittaen ja noudattaen, ne ovat Euroopassa ja maailmassa ainutkertaiset ja ainoat! Ne sisältävät vain perinteisesti kuivattua maitosokeria, joka saadaan lähiseudun vapaiden, onnellisten lehmien maidosta ja hierrettyjä kivennäisaineita, jotka kaikki saadaan Euroopan maaperästä. Ne eivät sisällä gluteenia eivätkä tärkkelystä kuten markkinoilla olevat teollisesti valmistetut solusuolat. Tuotantoa valvoo Saksan elintarvikeviranomainen.

Saksalainen fyysikko, Dr. Ludwig kirjoitti vuonna 1999, että yksittäisiä kivennäisaineita on ihmisen kehon jokaisessa solussa aivan tarkalleen samat määrät kuin maankuoressa ja merivedessä. Niin ihmiset kuin eläimetkin kantavat itsessään sekä luontoa että kosmosta kivennäisaineiden muodossa.

 

Less is more

Toimintahäiriöt solussa & kehossa
Jos sinulla on veressäsi, solun ulkoisessa nesteessä esim. kohonnut/korkea kalsium-pitoisuus, tarkoittaa se sitä että solun kalkkiaineenvaihdunnassa on toimintahäiriö; solun ulkopuolella on liikaa kalkkia ja solun sisällä sen puutostila. Solutason puutostilasta kertovat tunnusmerkit voivat näkyä selkeästi kasvoillasi Antlitz-analyysissä kertoen esim. solun sisäisestä kalkin puutostilasta. Kalsiumia sisältävistä Solumineraaleista® saat avun korjaamaan solun aineenvaihdunnassa olevan toimintahäiriön ja kalkkitasapainon solutasolla.
 

Suositus
Suosittelen uusia käsin hierrettyjä Solumineraaleja® by annukka aarnio aikuiselle 4-5 tablettia päivässä ja max. 5 eri numeroa samanaikaiseen käyttöön, 6-12v puolet ja 1-6v neljännes aikuisten suosituksesta ja alle 1v vauvoille 1 tabl kutakin Solumineraalia®.

Pienen solun kivennäisainevarastot ovat häviävän pienet. Vain hippunen fyysistä kivennäisainetta riittää saamaan "ihmeitä aikaan" yhdessä pienessä solussa! Esim. Solumineraali® 8, natriumkloridi tabletin (250mg) sisältämä natrium (1 miljoonasosa grammaa) saa solun sisällä aikaan 250 miljardin hermoimpulssin johtamisen eteenpäin! Solumineraalit® ovat soluille & keholle säätelyhoitoa niiden omilla tutuilla ja turvallisilla rakennusaineilla.

Aidot & Alkuperäiset käsin hierretyt Solumineraalit® saat koulutukseni saaneelta terapeutilta, yhteistyö-terveystuotekaupasta, vastaanotoltani ja Solumineraalit® nettikaupastamme.